Tervo katsoo kummissaan kuin olisi hänen vaikea uskoa tuota edessään seisovaa nuorta herraa maalaisräätälin jälkeläiseksi.
Mutta sitten hän ihastuu, lyö Harryä olalle ja puhuu:
— Miten kauniisti sinulta tehty, ettet häpeä halpoja esi-isiäsi? Ei siis tullut sinustakaan Heidemannia. Minun kai pitäisi langeta polvilleni ja kiittää sallimusta siitä, että se näin pian antoi sellaisen erinomaisen todistajan sinussa asiani oikeudesta. Hah hah! nauran minä ilosta. Helkkari! Tästä tulee suuremmoinen triumfi! Mutta näin se tervakansa kostaa vuossataisille nylkijöilleen … näin Sotkamokin omansa perii takaisin.
Maisteri käy yht'äkkiä kovin vakavaksi. Sytytettyään sikarin istuutuu hän sohvan kulmaan ja puhuu:
— Oletko koskaan, veli Harri, tullut lähemmin ajatelleeksi tätä jokea, jonka ikäänkuin ison varpaan kynnellä nytkin parhaallaan istumme? Se on kokonaisuudessaan jättiläisen jalka, minkä sisällä hyrskii verraton määrä lämmintä elämää. Näin kuvannollisesti puhuen. Tämä vesireitti, minkä loppupäänä tämä joki on, on yli neljättäkymmentä penikulmaa pitkä. Ajattele sitä! Sen partaalla on kaksi kaupunkia ja toistakymmentä pitäjästä. Ja nyt jo asukkaita niissä yli puolensadantuhannen. Kaikille näille ihmisille on tämä joki … tämä vallaton ylimielinen kymi ainoa elämän suoni. Siitä ymmärrät sen mahdin. Aina Maanselän juurilta juoksevista vesistä asti kokoaa jokainen kesä kapeita tervaveneitä sen himokkaille laineille hypähtelemään. Se kokoaa joka kesä kokonaisen suuren laivaston, noin puolitoistatuhatta tervavenettä. Ja kaikki ne monen kuoleman läpi suuntaavat tiensä tähän kaupunkiin, jossa ei kukaan niiden oikeuksia valvo. Oman onnensa nojassa ne ovat tulleet ja oman onnensa nojassa palanneet kuin lastunpalanen suuressa virrassa. Ja kuitenkin ne jättävät tähän kaupunkiin jo nyt vuosittain 50 tuhatta tervapuolikasta, joiden raha-arvo lasketaan miljoonissa. Tähän lisäksi puuliike … lisäksi kalastus. Ymmärrät, että tämä joki se juuri miljoneerit kasvattaa. Ja elämä kokonaisuudessaan kiertäytyy tähän jokeen laajalti sen ympäri. Tähän asti tämä jokiliike on ollut yön peitossa. Minä aion sen vetää esille päivän valoon. Ja siinä samassa taluttaa tämän kaupungin porvarien silmien eteen sen suuren luonnon yksinkertaisen nälkähaamun, minkä takana itkee koko tervakansa. Minä tahdon kysyä heiltä: "Tunnetteko tätä haamua? Se on teidän itsenne luoma".
Maisteri hypähtää pystyyn innostuneena ja huudahtaa:
— Sillä kohtalo määräsi minut tervakansan vapauttajaksi.
Ja jatkaa edelleen:
— Olin viimekin kesänä käymässä syntymäsijoillani. Tänne kuljettelee minua aina kuin vaatimalla tuo elämäni suuri tehtävä. Ja muutamana tyynen-tyynenä kesäiltana menin siellä tervahaudalle. Sinä et tiedä, millainen on tyynen-tyyni kesäilta ylimaassa. Se on sääskiä kukkurillaan ja on pelottavan hiostava metsän sisässä. Siinä savuaa tervahauta … se kaakkoisen Pohjanmaan Molok, jonka ihmisuhrit ovat lukemattomat. Siinä se savuaa miedon-kisseränä kuin talonpojan sisäänlämpiävä kesäinen sauna. Sitä katsoessani kulkeun outoihin mietteihin: "Jos tuo tuossa sammuisi ainiaaksi niin tässä kuin muuallakin, niin sammuisi sen mukana kokonainen porvarimaailma, joka miespolvet on komeillut toisten hiellä ja väellä. Mutta nousisi uusi yrittävä ihmissuku näillä jokivarsilla ja sillä olisi toiset apuneuvot, joilla elää. Ja tulevaisuus on näyttävä, että minun arveluni on tosi. Pannaan eteenpäin viisikymmentä vuotta. Ja nykyinen tämän kaupungin porvarimaailma on hävinnyt omaan huonouteensa. Tervahauta katoo … ja sen mukana porvarimaailma … tämä nykyinen porvarimaailma ruotsinkielineen ja sampanja-aivoineen. Mutta jokivarsilla nousee uusi polvi, mikä etsii itselleen uudet elämisen muodot. Siinä etsinnässä pitää 'Salaman' olla soihtuna. Se ensinnäkin valaisee sen huutavan vääryyden, että köyhä ylimaa kustantaa tähän kaupunkiin vieraskielisen, epäkansallisen porvarihienoston, joka sitä jaloillaan tallaa, miltä se miljoonansa saapi. Sinä tiedät, että tervamies on täällä jokaisen pilkkana ja hänen kotinsa joka talvi uhattuna ryöstöhuutokaupalla. Tämä on ohjelmani toinen puoli. Ja se on juuri se puoli, jolla tervaherrat murskaan. Luotatko siihen?"
— Läpi sieluni viiltää häpeä, että oma sukuni on imenyt runsaat varansa omilta heimolaisiltaan. Ajattelen renkimiestä, joka rupeaa maakauppiaaksi ja kiskoo ympäristöstään huimaavat rikkaudet. Sen sinun kotitalosi maksan minä sinulle takaisin … maksan velkasi säästöpankkiin.