— En toki sinun vaivaksesi. Käyn hakemassa itselleni asunnon, vastaa
Harry.
Ja Harry taas lähtee. Hän koettaa hymyillä, vaikka sydän vuotaa verta.
Mutta hän puraisee hammasta ja menee.
Pian hän asunnon sai. Mutta yhdessä paikassa ei hän voinut olla.
Hän kulkee … kulkee.
Kulkee pitkin kaupungin ympäristöä ikäänkuin etsien jotain, joka kadonnut oli.
Ja joutuu illalla koskille.
Talvipakkasessa on kosken karva keltaisenharmaa. Ja siitä nousee tiheän-tiheän usva. Kuutamossa niinkuin nyt se usva on hyvin fantastinen.
Keskiuomassa koski pauhaten lentää. Mutta rannalla on jää, mitä myöten tie vie ylös joelle. Jään alla vesi huokaa, mutta uhkaakin. Ja solisten siellä virtaa.
Korkealle vedestä kohoaa jäinen penger, jota myöten tie pitkin kosken paltaa kulkee. Sille tielle Harry lopuksi kääntyy … pois kaupungista.
Sillä hänestä tuntuu, että hän nyt on ventovieras tässä omassa kotikaupungissa.