Aina kun papan tuoli on tyhjänä, on mamma surullinen. Mutta nyt kaksinkertaisesti tavallista.
On jo iltapuoli. Syötyään ottaa Harry päällysvaatteensa, hansikkaansa, keppinsä ja hattunsa.
Hän aikoi mennä ulos näkemään sunnuntai-illan katuelämää.
Mamma tuli eteen rukoilevin silmin.
— Teetkö sinä samoin kuin pappakin? Hänkin aina äänetönnä, kun häntä muistutan, kokoaa tavaransa ja menee. Mutta palaa sitten … oih … Jumalani!
— Ole huoletta, mamma! Menen ulos kävelemään. Minun tähteni ei sinun tarvitse kärsiä, vakuuttaa Harry iloisesti ja hyväilee mamman kättä.
Mutta samassa hän huomaa, miten lämmin liekki syttyi mamman murheellisissa silmissä.
— Oikein lapseni! Sinä olet omaa sydäntäni kalliimpi. Kun tulee paha hetki, niin muista silloin mammaa! Menet nyt. Mutta palaathan yöksi?
— Kyllä palaan.
— Pappa on vielä poissa. Mutta minä tiedän, missä hän on.