— Hassuja nuo tytöt! Vaan kun ovat ylimaassa, niin mistäpä tietävät.
Minä kaupunkilainen tuota tiedän siitäkin, kun on palvellut kauppamiestä kaupungissa, niin on täällä vähän muita ihmisiä viisaampi, kehui Erkki, nuorempi renki.
— Mitä tuosta kaupunkilaisuudesta aina kehuu. Tuommoista lörpötystä ei viitsi kuulla. Jos edes tietäisit senkään verran asioista kuin minä —
— Niinkuin te!
— Anna minun puhua loppuun? Oletko vienyt kauroja hevosille?
— Kauroiksipa se viisaus menikin.
— Laiskuri! Vissiin ovat hevoset nälissään sinun isottelijan tähden. Muistaisit hevosia, niinkuin viisauttasi — samalla painoi isäntärenki pirtinoven kiini ja meni ulos.
— Äläpäs kiirehdi! Eikö iän se ala minunkin valtani vähän kasvaa, kun nuori herra on kotona. Mutta mitä se maisteri nyt oikein tarkoittaa, kun puuhaa tuollaista. Nytkin kun tultiin kaupungista, olimme kumpikin alkutaipaleella niin tupakassa, että hevonen mieli meitä viemään minne tahtoi…
Ovi aukeni ja ylioppilas Kaukola tuli pirttiin.
— Siis kaikki valmiina!