Hän katseli ympärilleen ja meni pöydän luo.
— Käypäs Erkki nyt käskemässä piian tuoda tähän vesikarahvi ja pari juomalasia! Niin on tapana ja täytyy saadakin kurkkuansa totella, kun mielii pitkään puhua.
Erkki lähti ja Kaukola aikoi siirtää pöytää ikäänkuin se olisi sopimattomassa paikassa. Työnti sen vähän ulommas penkeistä.
— Olipa tämä oiva keksintö! Ei mitään voi niin helposti vetää nenästä kuin noita itsepäisiä ukkoja. Eipä taitaisi tuo meidänkään ukko muuten taipua antamaan rahoja, jotta saan tuon Helsinki-velkani maksetuksi. Mutta nyt hän tietysti uskoo minua kuin vanhaa rovastia…
— Erkki tuli vesitarjottimen kanssa.
— Pane ne siihen pöydälle. Kas noin! Meille tulee, Erkki, vielä hauska kesä!
— Mutta mitä maisteri nyt meinaa, kun puuhaa raittiusseuraa? Eikö me enää otetakaan konjakkareita?
— Puhu vähän hiljempaa! Me tietysti juodaan yhtä paksusti kuin ennenkin, jos vaan sinä olet hyvä asiapoika ja umpisuu. Umpisuu, muista!
— No, mutta minkätähden sitte tätä?
— Katsos! Ensinnäkin saamme hyvän maineen ja nimen. Meitä kehutaan oikein kelpo nuorukaisiksi. Toiseksi sitte saadaan tänne hauska nuorisoseura, johon eivät ukot muutoin suostuisi kuin raittiusseuran nimellä. Kolmanneksi on siitä se hyöty, että saadaan pappilan ryökkynätki tähän seuraan, kun se on raittiusseura, muutoin ei rovasti heitä päästäisi. Sorja tyttö on tuo pappilan Helmi! Vieläpä saamme vapaammin juoda, kun olemme muka raittiusseurassa.