Kamreeri pisti kättä hyvästiksi pankinhoitajalle ja lähti pois. Mennessään jupisi hän: sanomalehti ei ollutkaan niin väärässä, on niitä tuollaisia virkamiehiä useampiakin.
Strauch heittäytyi kamreerin mentyä veltosti sohvaan ja jäi miettivään asemaan. Hänestä tuntui helpottavalta, kun pääsi tuosta pelosta: ei hänen tarvitse nyt joutua vankeuteen, vaikka tarkastaja tulisi jo huomenna.
Piika aukasi oven, kävi uunin luoksi ja sulki sen. Saatuaan pellin kiini, meni hän pois.
Pankinhoitaja nousi sohvasta. Hän katsoi peiliin, näkyisikö kasvoissaan jotain epäiltävää tuosta viime taistelusta.
— Lähdenpä muiden luo saaman virkistystä. Täysi päihtyminen olisi nyt tarpeen, jupisi hän itsekseen.
Mutta yhtäkkiä pysähtyi hän. Sanoisiko hän vaimolleen vailingin, kuten oli luvannut. Ei hän voisi sitä tehdä, ei ainakaan tänä iltana. Ehkä jonakuna muuna sopivana hetkenä.
Ovi aukeni ja rouva astui sisään jotenkin hyväntuulisen näköisenä.
— Joko kamreeri Heder meni? Mitä hänellä oli asiaa?
— Ei mitään erinomaista. Kävi vain istumassa ja puhelemassa.
— Vai niin. Nuoret menivät kävelemään. Minulla on, ukkoseni, herttainen juttu sinulle kerrottavana, eikä se taida olla niin juttukaan. Hildur on rakastunut Johannekseen. Ja se on hauska asia.