— Suuri erotus! Ja sitä ei tiedä muu kuin se, joka on kokenut kumpaakin.
— Ja kummasti siellä ihminen muuttuu! Emiliekin seisoo nyt mieluummin hellan kuin pianon ääressä!
— Jos mamma näkisi minut kotona, kun minä olen oikein työssä! Ensin minulla oli taloudenopettaja, mutta nyt minä itse valmistan ruoat, silitän Henrin kaulukset, opetan pikku Allia lukemaan — mutta mitenkähän siellä Alli jaksaa!
— Kyllä Liisa hänestä huolta pitää, vastasi Berg.
— Alli oli vasta kovin kipeä, mutta hän parantui. Me olisimme, niinkuin jo eilen sanoin, ottaneet hänet mielellämme mukaamme, mutta hän ei saanut lähteä. Lääkäri kielsi sen kivenkovaan.
— Olisipa ollut hauska nähdä tyttöä! Hän on varmaan jo isokin!
— Hän on jo, hyvä äiti, puolikokoiseni.
— Silloin kun hän täällä kävi, oli hän kyynärän pituinen, sanoi rouva.
— Sitte minä vielä autan Henriä iltasilla puhtaaksikirjoittamisessa.
— Nyt lasket liikoja! Että olet seisonut hellan ääressä, näen kyllä sinun käsistäsi jotka ovat leveät ja karkeat, mutta mahdotontahan on noin paljon kerjetä!