Elsa kuunteli kädet puuskassa puukhollarin puhetta.
— Kyllä Iikka on ketterä. Kunpa pääsisi jonnekin hyvään paikkaan, niin olisihan se minulle suureksi avuksi.
— Johan poika joutaisi itse tehdä elatuksensa eteen työtä. Kyllä minä koetan parastani, ehkenpä hän pääseekin siihen toimeen.
Noin leperteli puukhollari mieliksi Elsalle joka vallan riemastui. Nähdessään tuon vaikuttavan Elsaan, tuli puukhollari yhä puheliaammaksi ja lupaavammaksi, vaikka hyvin tiesi, ett'ei ollut yhtään juoksupojan paikkaa avoinna. Mutta sopihan nyt puhua mieliksi.
— Puukhollaripa on hyvä ja puhuu patruunalle. Olisipa se minulle suureksi avuksi. Kun poika pääsee hyvään paikkaan, on hänelle itselleenkin parempi, että oppii jo nuorena palvelemaan ihmisiä.
— Niin, palvelemaan ihmisiä… siinä juuri valtti on… Kyllä minä tiedän, joka olen kokenut. Hyvä kun pääsee jo nuorena!
Samassa kuului avainten vääntäminen. Ovi aukeni ja Iita astui pirttiin.
Puoleksi hämillään jäi hän seisomaan oven suuhun. Mutta kohta tuli hän entiselleen.
— Kas harvinaisiapa vieraita meillä on, sanoi Iita teeskentelevästi.
— Pistäysin ohimennessäni tupaanne… Olenpa tässä jo pakinoinutkin hyvän aikaa…