Ja niin sitä mentiin. Iitasta tuntui tanssi huimaavalta ja musiikki aivan kiihoittavalta. Yhä tulisemmasti pyörivät he huomaamatta muita. Kun tanssi oli loppunut, tuntui Iitaa pyörryttävän ja silmäluomissa tuntui kankealta. Mieli tehdä pään raskaaksi ja pakkausi oksennuttamaan.
— Eikö lähdetä jo pois; minä en voi hyvin, sanoi Iita. Kyllä täältä jo joutaa; kohta menevät soittajatkin pois.
Oikein oli ruumis Iitalla hervakka ja uupunut, kun hän työntäyi väkivirran muassa ulos tuvasta. Vielä etäälle kuului pelin retkutus.
Kylmä ilma tuntui Iitaa virkistävän ja haihdutti lämmön.
— Eikö ollut hauska siellä, kysyi puukhollari poismentäessä. Hän oli jo hyvänlaisesti hutikassa.
— Oikein hauska. En ole koskaan ollut noin hauskassa. Aivanhan lentämällä kului aika.
— Minä uskon sen. Eikö käännytä tästä nurkasta? Mennään vielä vähän kävelemään. Kello on vasta yksitoista.
— Äiti on varmaan ikävissään; parasta on mennä kotiin?
— No johan se vuoteessa pysyy.
— Tokkopa voinee nukkua, kun ei ole tottunut olemaan iltasilla ilman minua.