— Kyllä hän nukkuu.
Iita mietti vain lähteä pois. Puukhollari kärtti kävelemään. Iita ajatteli, että eihän tuo nyt niin vaarallista liene, jos lähteekin vielä vähän kävelemään. Ja niin kääntyi hän Uudelle kadulle. Tuonne syysillan hämyyn katosivat he…
Elsa nukkui ja heräsi. Taas nukahti ja vavahti. Oli niin rauhatonta unta. Mieli jo ruveta kaipaamaan, että missä Iita viipyy, kun kello jo on niin paljon. Vaan ehkäpä tanssivat niin myöhään.
— Kun minä sen päästinkin, huoahti hän ja kääntyi toiselle kyljelleen.
IV.
Muutamana iloisena kevätpäivänä kutsui patruuni puukhollarin puheilleen. Aurinko paistoi täydellä terällä ja linnut lirittivät tehtaan puistossa.
Puukhollari siisti hiukan itseään. Tuonnekin takin selkään oli tainnut lentää pölyä, ja puukhollari pyysi läheistä työmiestä puistamaan. Vielä kerran silmäili puukhollari itseään kenkiin saakka ja otti pois parkkipalasen, mikä oli takertunut housun lahkeesen. Tömisti sitte jalkojaan ja lähti kävelemään. Tuli konttorin ovelle, pisti kätensä avaimen ripasimeen ja astui sisälle. Pyyhkäsi tukkaansa, rykäsi ja koetti saada patruunin häntä huomaamaan.
Tuossa täyteläisenä, toinen leuka alas rippuen, istui patruuni tuolissaan. Ähkien kääntyi hän piirustuksen tarkastamisesta puukhollarin puoleen. Otti pois silmälasinsa, laski ne pöydälle ja kääntyi yhä enemmän puukhollarin puoleen.
— Jasoo… Samassa naputti patruuni kädellään pöytään.
— Patruuni oli käskenyt…