— No huomaathan itsekin.
— Sinä et uskalla… uskalla luottaa itseesi… et uskalla olla mies, vaan kehno petturi!
— Heitä jo! En voi kärsiä…
Puukhollari otti oikein vakavan ryhdin. Mutta Iita oikasihe ja väistyi likemmä häntä.
— Et voi sietää! Mitä?
Puukhollari käänsi selkänsä ja aikoi lähteä pois. Iita astui hänen eteensä.
— Kuule! Minulla on vielä sanomista! Minä tiedän sinun asioitasi.
— Mitä?
Puukhollarin kasvot levisivät tulipunaisiksi.
— Mutta en tahdo puhua. Itsekseni olen sen luvannut, enkä riko lupaustani. Mutta koska sinä hylkäät minut… niin… niin minä sanon. Mutta en… tahtoisinko tulla sinun laiseksesi… en koskaan… on minussaki jotakin hyvää…