— Mutta, äiti, te teette väärin Annille!
— Sinä et näy oikein ymmärtävän. Naisen kunnia on veitsen terällä.
— Minä en usko Annista semmoista. Hän on vallaton, ehkä joskus liiaksikin, mutta epäsiveä hän ei ole koskaan.
— Sokeassa ystävyydessä luotat sinä häneen. Kuuntele niitä, jotka ovat enemmän nähneet ja kokeneet! Vai tahdotko, että sinustakin ruvetaan puhumaan sellaista?
— Miten he voivat minusta puhua sellaista, jos seurustelen Annin kansa?
— Miten he voivat! herranen aika! Oletko sinä aivan typerä! En minä sinulle muuta voi tehdä kuin jyrkästi kieltää sinua seurustelemasta hänen kansaan! Sinä et saa seurustella, minä sanon vielä kerran.
— Äiti! Te teette väärin Annille ja minulle!
Mutta äiti ei enää kuullut Sannia, vaan lähti pois huoneesta suuttuneena.
Sanni pyrskähti itkuun. Tuossa hän istui ompelukoneen vieressä ja itki puoliääneen. Mutta äiti ei palannut, vaan kuulusti olevan sisähuoneessa taloushommissa.
— Miten ne voivat tuollaista puhua!