— No tämähän on jo selvä todistus, että sinä rakastat Harjun Kallea!
— Niin rakastan, Sanni! Minä olen avomielinen ja tunnustan sinulle kuin paraimmalle ystävälleni, että minä häntä rakastan. Mutta älä minua kiusaa. Jos sinä olisit minun sijallani, niin et varmaan noin minua kiusaisi.
Elna pyhki silmiään, lähestyi Sannia ja laski kätensä hänen olkapäälleen.
— Oi, miten minun mieltäni pahoittaa. Toivoton rakkaus kalvaa sydäntäni…
— Anna anteeksi, jos olen pahoittanut mieltäsi! Ja olenhan sitä tehnyt. Tulin tuossa pikastuneeksi. En suinkaan minä aikonut sinua loukata!
— Oi, miten suuri vastakohta sinä olet Annille! Sinun rinnassasi todellakin sykkii oikea naissydän. Paha vain, että se turmeltuisi Annin tähden! Mutta älä, hyvä Sanni, virka tästä minun tunnustuksestani mitään!
— Annin tähdenkö minä turmeltuisin!
— Niin se on. Pahaa on paljon. Minä olen vanhempi, usko minua!
— Jos kaikki pahat ja sen tuntemiset seuraavat ijän muassa, niin parempi on sitte jo aikaisin olla haudassa!
— Rajoita ajatuksiasi! Vaan älkäämme koetteeksi seurustelko Annin kanssa!