— Mitä sellaista?
— En itsekään osaa sanoa.
— Niin. Mutta ehkä olet Anniin tuosta suuttunut, kun luulet hänen
sinua parjanneen. Päinvastoin Anni hyvin mielellään soisi sinulle
Harjun Kallen. Koko maailmahan tuon tietää, että sinä häntä rakastat.
Anni ei ole koskaan sinusta tuollaista puhunut.
Elna oli punainen kuin kukko, silmänalustat helakan punaiset, ja huulet liikkuivat niin omituisesti.
— Noinko sinä, Sanni, minulle puhut!
Elna pullahti katkerasti itkemään, sillä häntä oli koskettu arimpaan kohtaan.
Sanni ei puhunut mitään, selaili vain vaistomaisesti pöydällä olevaa kirjaa ja otti sen käsiinsä. Sen lehtien välistä putosi valokuva.
Elna hypähti ottamaan kuvaa, mutta Sanni oli jo kyykähtänyt sitä ottaman. Elna tunsi vastustamatonta halua töydätä Sannin eteen ja temmata kuva Sannin kädestä, kun hän alkoi ruveta sitä katsomaan. Mutta vain kiivaaksi katseeksi jäi Elnan halu.
— Onhan sinullakin hänen valokuvansa!
— On. Mutta kuinka sinä, Sanni, minua kiusaat!