— Uskoo. Ja sepä mieltäni pahoittaa!
— Kummasti rohkeita olemme; puhumme kuin kokeneet vaimot. Oikeinpa minua ihmetyttää!
— Koetuksissa luonne karaistuu. Mutta olkaamme nyt iloisia!
— Niinkuin ennenkin! Mutta onko sinua koskaan kapteeni Sulin saattanut kotiin?
Tuo kysymys oli koko ajan pyörinyt Sannin huulilla, sillä siihenhän hänen epäilyksensä joskus perustui, kun Elna oli sanonut.
— Ei kertaakaan. No tosin kerran, mutta ei suinkaan yksin.
— Isolan Elna sanoi nähneensä sinut hänen seurassa.
— Vai sanoi? Voi sitä Elnaa! Varmaan mustasukkaisuudesta minua parjaa. Niin nythän muistan. Sulin oli rouvansa ja muutaman muun rouvan kanssa menossa soutelemaan, minä juuri satuin silloin lähtemään pois Sulinilta työstä ja siten jouduin yhteen matkaan. Tosin kapteeni koko matkan puhui minun kanssani ja käveli rinnallani, mutta olihan hänen rouvansa matkassa. Ja Elna juuri tuli silloin vastaan.
— Ja noin sitte saattoi Elna puhua! Lapsuuden ystävä!
— Hän on varmaan minulle suutuksissa Harjun Kallen tähden. Mitä arvelet tuosta Kallesta? Unhotetaan nyt nuo pois, kaikki pois nuo juorut!