— En minä juuri niin muista välittäisi kuin äidistä ja sinusta.
— Sinulla on soma luonto, melkeinpä kadehdittava!
— Mutta miten minä saisin äidin puolelleni? Vaan on mulla yksi keino, olen sitä jo hiukan miettinytkin. Minä rupean Kallen vaimoksi. Totta kai sitte antavat minun olla rauhassa.
— Kallen vaimoksi! Mutta rakastatko häntä!
— Aivan hiljakkoin on mieleni paljon muuttunut hänen suhteensa, olenpa alkanut häntä melkein rakastaa. Hän on osoittaunut niin jalomieliseksi, sillä hän ei ole uskonut minusta mitään pahaa, vaikka ovat hänellekin juorunneet.
— Hän on kunnon mies!
— Niin, ja hän on komeakin! Katsotaanpa hänen valokuvaansa.
Anni meni pöydän luo ja otti valokuva-albuminsa, selaili sitä muutamia lehtejä.
— Mutta mitä! Hänen kuvansa on poissa! Onko hän itse ottanut sen pois?
— Mutta minä näin Elnallakin hänen kuvansa!