Vieraat tekivät tulen. Jo tunsi Pietu vallesmannin ja poliisin. Kokardi vallesmannin lakissa oli hirvittävän ruhtinaallinen tässä matalassa saunassa. Poliisi kävi Pietuun käsiksi, retuutti ja retuutti.
Joukko alkoi mylviä. Mutta Pietu vietiin ulkona olevaan rekeen ja siinä pitäjän vankilaan.
Henttu Vänskä oli haistanut saunan tavatonta lämpöä ja Pietun öisiä lämmityshommia salaa vakoillut. Hän suuttui silmittömästi, kun huomasi Pietun käyvän hänen koreissa pinoissaan ja ilmiantoi hänet korkealle esivallalle, joka tänä yönä omin silmin oli Pietua vaaninut ja työssä tavannut.
Pietu sai menomatkalla kuulla nimismiehen suusta, että hänen selkänsä takana on ollut kokonainen salaliitto: lukkari, hoitolan herra, Juhmakka, opettaja y.m.
— Etkö yhtä hyvin voinut olla hoitolassa, kunnan lämpimässä, kun piti päästä puita varastamaan? Mutta se on se synnynnäinen varastamisen himo… kyllä sen tunnen, puhuu nimismies ja puraisee sikaristaan pään poikki, syleksii ja tulta hommaa. Saat nyt taas ilmaista lämmintä ja hoitoa, mies, lisää ja savua tupruttaa ja maiskuttaa.
Pietu ei puhu mitään vastaan. Sillä vallesmannia hän on aina pelännyt.
Ytimissään hän tuntee, että häntä on kohdannut suuri onnettomuus.
— Pääset kruunun leipiin lukemaan tiilin päitä. Tämä meidänkin pojalta vietteli koulueväät, puhuu poliisi.
Ja niin mennään alas mäkeä. Mutta Pietu on kummastuttavan vaitelias, sillä kruununmiehiä ei hän uskalla haukkua… voisivat lyödä toisenkin käden poikki.
Seuraavana päivänä kuljetetaan Tiina poikineen ja leipäsäkkeineen hoitolaan.