Mutta nytpä Pietu äkämystyy.
— Onko nuorta herraa koskaan palellut? kysyy hän ja lävistää vihaisilla silmillään paroonia.
— On joskus, vastaa tuomari leikkien, sillä hän haistaa tässä alla jotain hauskaa.
— Ja jos puuta on lähellä, niin eikö ota sitä ja polta ja lämmittele?
— Jaa, kun se on omaa.
— Mutta nuori herra on matkalla pakkasessa ja pyryssä ajanut eksyksiin, täytyy leiriytyä metsässä ja tehdä nuotio, muuten paleltuisi. Eikö nuori herra ota metsästä puuta ja polta, olipa metsä vaikka tämän vallesmannin?
— Kyllä kai, nauraa parooni.
— Niin se oli minunkin kanssani.
— Ei aivan niin. Sinä lähdit vaivaistalon lämpimästä omin ehtoinesi vieraita puita varastamaan. Tässä on suuri ero, puhuu nimismies.
— Viekää hänet ulos, komentaa tuomari.