— Jos on lahja kaunis, niin kyllä olivat kauniit kiitoksetkin, supistaan seurakuntalaisten kesken.
Mutta Juhmakka tahtoo ne kiitokset rahalla maksaa. Tuossa samassa hän päättää antaa seurakunnan diakonissakassaan 500 markkaa. — Äh… tsih!
Syvä aivastus ja se on päätetty.
Juhmakan nenä tohisee vimmatusti kuten aina mielenliikutuksessa. Hengitys käy tavallisestikin hyvin äänekkäästi, niin että piilossa ei hän voisi missään olla.
Aletaan poistua kirkosta. Hovilainen tuntee tarvetta mennä sakastiin kiittämään rovastia kädestä pitäen ja puhumaan lahjasta diakonissakassaan.
Kun hän kulkee, avautuu nyt tie hänelle kuin keisarille, jonka ohimoilla on kultainen kruunu.
— Hyvää päivää, isäntä Juhmakka, ja hyvin rauhallista joulua! toivottaa sakastissa jo aluksi rovasti ja puristaa lujasti hovilaisen korttelia leveää kättä.
— Meillä on paljon syytä, niin sanomattoman paljon syytä kiittää isäntää tästä verrattomasta kruunusta. Se on oikea jalokivi tämän Herran temppelin vaatimattomalla rinnalla. Kiitos… kiitos.
Rovasti taas puristaa Juhmakan kättä ja kumartaa. Nyt puristaa sitä pastori, nyt lukkari, nyt suntio.
Juhmakka menee lähemmäksi kirkkoherraa, painaa suunsa tämän korvaan ja supattaa muka hiljaan, mutta kyllä sen muutkin kuulevat: