— Se on rovastin vuoksi kuin minä sen lahjoitin. Olen jo monesti hävennyt rovastin tähden kirkkomme kehnoutta.
Rovasti punastuu ja kirkastuu. Hän tarttuu molemmin käsin isännän käsistä ja he kävelevät peremmäksi sakastia.
— Te siis pidätte minusta? kysyy rovasti. — Kaikki rovastista pitävät.
— Todellakin?
— Aivan. Minä kiitän rovastia siitä kauniista puheesta ja emäntäni muistoksi lahjoitan sairasyhtiöön 500 markkaa.
— Diakonissakassaan?
— Niin.
— Siihenkin!
Rovasti löi hämmästyksestä kätensä yhteen. Ja sitten syleili Juhmakkaa pitkään ja hellästi.
— Suntio! Kaatakaa hovin isännälle lasi viiniä! käski rovasti.