Suntio kaatoi juomalasiin kirkkoviiniä ja omalla kädellään kantaa rovasti lasin Juhmakalle.
— Nyt pohjaan! kehotti rovasti. Hovilainen joi kuin sahtia. Pastori häpesi, mutta suntio irvisti. Rovasti kääntyi poispäin hymyten.
Kun Juhmakka laski tyhjän lasin pöytään, kysyi suntio pilkallisena.
— Lasketaanko lisää?
— Juo, hyvä mies, itse ja anna pastorillekin! lähetti Juhmakka myrkyllisesti vastaan.
Taas kääntyi hän rovastiin päin ja puhui:
— Siellä se meidän uusi kivinavettamme on nyt valmis. Uutena jouluna pidetään sen vihkiäiset ja silloin odotamme rovastin herrasväkeä meille.
Lämpimästi pudistavat kättä rovasti ja Juhmakka, jota kansa voiruhtinaaksi nimittää hänen pietarilaisen voikauppansa vuoksi, ja niin erotaan.
— Jos pastorillakin on aikaa, niin tulee mukaan. On siellä kolmitähtistä, sitä pastorin tärpättiä, viskaa Juhmakka ohimennen pastorille ja iskee samassa silmää rovastille.
— Ja nuori herra tulee myös, nyökäyttää isäntä lukkarille.