Juuri tämä ohjelma se aina ajoi hänet pois hoitolasta, niin monesti kuin hän sinne kääntyi.
Järjestys, kuri, työ. Siinä kolme sanaa, joille Pietu sylkäisi niin mielellään.
Jos hän tekikin työtä, niin ei koskaan leipäpalkasta, kuten hoitolassa vaadittiin, vaan määrätystä päivämaksusta. Kuria ja järjestystä ei hän sietänyt ensinkään.
Hoitolassa oli silti aina seuraa, mutta tässä huoneessa ja siellä, jonne hän viedään, ei muuta ympärillä kuin mykät seinät…
Tiukempi olo alkaa… tiukempi. Ei vapautta mennä ja tulla, rupattaa ja rähähtää… ja työtä tehdään vielä isomman isännän… kruunun hyväksi.
Mutta jos hän vielä palaisi… ja miksei palaisi!… niin savuaisi Juhmakan hovi tulena taivaalle… jonakuna pimeänä yönä se savuaisi… ja ukko juoksisi ihka alasti kivikkokankaita nenä tohisten…
Niin.
Pietu naurahtaa sukkelalle ajatustensa käänteelle ja alkaa ryskyttää ovea.
— Antaapa juomaa! huutaa hän.
Poliisi avaa ja antaa. Huvikseen alkaa nyt Pietu kiusata poliisia. Hän ryskyttää aina vähän päästä ja pyytää milloin mitäkin. Lopulta poliisi suuttuu, tulee sisälle irvillä ikenin ja lyhyt piiska kädessä.