Pappilan pihassa on ruustinna vastassa kylmästä väristen suuri shaali hartioillaan.
— Voi mene — mene mene si-säl-le… pyytelee rovasti.
Ruustinna pahnustaa edellä raskaine päällyskenkineen. Rovasti seuraa jäljestä suureen turkkiin vyötettynä poronnahkasaappaissaan.
Kalossia hän kantaa kädessään ja toisessa kallista piisamiturkkia, mikä hänellä oli yllä kirkossa.
Rovasti pelkää näetten vilustumista kaikista enimmän maan päällä.
Kun päästään eteiseen, niin alkaa rovastin juhlallinen riisuminen. Ensinnä otetaan käsistä karvarukkaset ja päästä uppokuuma puuhkalakki. Sitten irroitetaan vahva villalangasta kudottu tumma vyö ja otetaan päältä susiturkki, jonka painon alle ruustinna on lyyhistyä. Nyt tulee näkyviin paksu talvipalttoo, missä on vuori mustaa puolisilkkiä ja pumpulilla täytetty. Sen rovasti itse nostaa naulaan. Hän istuu nyt tuolille eteisessä ja ruustinna polvillaan ollen vetää hänen jaloistaan peurannahkasaappaat.
Tämän raskaan pukuvuoren sisästä päästyään pyörästelee rovastiherra vilkkaana ja hienona hyvin valkoisia pieniä käsiään hieroen ja yli silmälasiensa tyytyväisyydestä nauraen. Sitten hän alkaa sanatulvan, jonka verratonta runsautta outo hämmästyisi.
— Se oli vasta joulu… mitenkäkö kruunu paloi?… komeasti… komeasti… se on vasta ruhtinaallinen… loimuaa kuin aurinko… Juhmakkaan on mentävä uutena jouluna… siellä on nyt se suuri kivinavetta valmis… se, joka maksaa hyvään määrään toistakymmentä tuhatta… saadaan nähdä kerrankin oikea karjalainen läävä… Ja isäntä Juhmakka lahjoitti diakonissakassaankin 500 markkaa emäntänsä muistoksi. Herrainen aika sitä lahjoittamista! Nyt saadaan vihdoinkin diakonissa tänne, jossa ei ole apteekkia, ei lääkäriä, tuskin kunnon kupparia… oi oi, miten hauska, miten siunauksellinen tämä joulu… ja Juhmakka on pitäjän varsinainen napa… kyllä nyt kelpaa elää, kun ollaan hänen suosiossaan… niin niin niin… Jo päästiin saliin. Siellä puhe jatkui:
— Isäntä Juhmakka osaa antaa kunnian Jumalalle ja ihmisille… hämmästyttää tavata talonpoikaa sitä laatua täällä Ylä-Karjalan saloilla, joita me Siperiaksi kuvittelimme.
Rovasti pysähtyi keskelle salin lattiaa ja levitti kätensä.