Lukkarin suu oli tukittu. Mies oli lyöty siihen paikkaan.
Nyt astui rovasti esiin ja kysyi kylmästi ja tyynesti.
— Tunteeko Pietu Pippuri minua?
— Kyllä rovastin tunnen… sen kuuluisan rovastin, jonka poika ja tyttö rippikoulussa ei osannut neljättä käskyä…eikä niin mitään.
— Sinä!
— … jonka ruustinna ei käy kirkossa ja joka itse… no olkoon sanomatta…
— Johtaja! Köysiin tuo mies! huutaa nyt lukkari.
— Hän on raukka kadottanut järkensä, puolustelee rovasti.
— … niinkuin rovastinkin pojat, jotka pitkänäperjantaina luvattomana aikana metsästävät ja ampua präikkäävät… naskalit… meneepä rovasti sinne kotiinsa saarnaamaan.
Pietu on rohkea mies, kun hänellä vihaksi pistää. Hänen kieltään kaikki pahat ihmiset pelkäävät ja karttavat suututtaa häntä.