— Ja tästä asiasta ei tällä kertaa enempää puhuta, määrää rovasti, sillä hän huomaa joutuneensa tutkijaksi hyvin pulmalliseen juttuun, joka oikeastaan ei kuulu hänelle.
Siitä Pietu oli sydäntynyt, kun hän kirkosta palattuaan ei saanutkaan vehnäiskahvia… tuota samaista vehnäiskahvia, joka jo eilenillasta lähtien oli hänen suutaan kutkuttanut… mutta sen sijaan hän näki johtajan lapsilla Juhmakan hovista tuotuja vehnäisiä.
— Aa p—le! oli hän ärjynyt, selittänyt asian toisille hoidokkaille ja yllyttänyt koko huoneen täyden noita raukkoja johtajan niskaan.
Siitä se melu.
Vaikka Pietu onkin kumarahartiainen miehen köntys, jonka naamassa nahka on aivan rypyissä ja laiha suu aivan hampaaton, on hänessä kuitenkin paljon ilkeätä rohkeutta, josta hän vielä kerskuukin.
— Tästä asiasta tehdään käräjäjuttu, uhkaa Pietu johtajaa.
— Sinä käräjöimään! huudahtaa lukkari, joka alkaa rohkaistua.
Siinä samassa tulee joukkoon mustakulmainen nuori nainen tulipunainen huivi pään ympäri korvien kohdalta käärittynä ja lapsi sylissä.
Lukkarin piti kääntyä poispäin.
— Kanttorin rouva, osoittaa Pietu naista rovastille.