— Niin, vastasi lukkari lujasti.
— Ja noin pikku asian vuoksi? Ostan omillani ne rinkelit, mitkä on kulutettu.
— Tuleeko rikos sillä poistetuksi? Hoitolan asukkaiden pitää saada hyvitystä…
— Sillä että minut erotetaan?
— Niin tietysti. Muuten minäkin joudun samaan syyhyn. Sanovat pian: "Ei korppi korpin silmää puhkaise".
— Etkä sinäkään minun kahviani juo. Ovat minua haukkuneet Kulkuseksi, mutta kyllä minä helisenkin… Virka on avoin. Minä menen. Mutta herra kanttorinkin pitää lukea uutterammin kuudetta käskyä.
Nyt tora vasta alkoi.
Sillä aikaa kun lukkari ja johtaja riitelivät johtajan asunnon eteisessä, oli Pietun vaimo kolmen poikansa kanssa polvillaan rovastin edessä tuvassa.
— Herra rovasti. Sen nimessä, joka suurimmallekin syntiselle on armollinen, rukoilen minä, että rovasti laskee Pietun vapaaksi. Siellä riihessä on ruumis ja ruumista me kaikki pelkäämme, siellä on pimeä ja niin hirvittävän kylmä… Pietulla ei ole edes paitaa päällä… mistä köyhällä olisi sellaista…
Vaimo vilusta värisi, alaston, likainen povi pumpuliröijyn alta paistoi ja silmät olivat itkua täynnä.