— Se katkismus on hirveän ikävä kirja… ei sitä opi, puolusteli Karin.
— Mutta romaanit… niitä oppii… niinhän, rakkaani? pisteli rovasti.
Karin huomasi paraaksi olla vaiti.
— Huomenna lähtee mamma ja koko perhe kirkkoon! komensi nyt jyrkästi rovasti.
Ruustinnan käsi vavahti torttua rovastille tarjotessaan, kun kuuli tuon äkäisen äänen. Rovasti ei ottanut torttua. Kaikki katsoivat kummissaan häntä.
— Missä ovat Henrik ja Armo, kun eivät ole syömässä? kysyi taas rovasti yhä julmana.
— Kun eivät vain ole metsällä… Aamulla lähtivät pyssyineen hiihtämään, selitti ruustinna liikutettuna.
— Näinkin pakkasella… ja jouluna! Mutta ehkä täällä pappilassa ei tiedetäkään, että nyt on joulu.
Ruustinnalla olivat jo vedet silmissä.
— Niin, niin. Romaanit ovat teidän jumalanne ja joulunne. Karinin joululahjain joukossa näkyvät ne olevan hyvin edustettuina. Niitä taas tietysti ääneen illalla luetaan ja mammakin tuntee itsensä nuortuvan. Mutta te kai tahdottekin repiä sen, mitä minä rakennan. Minä kysyn tässä Jumalan silmien edessä. Vastatkaa.