Pietu puhaltaa juoksuun ja samaten muu joukko hänen perässään. He juoksevat henkensä takaa. Pakkasen koviksi kangistamat kenkäräsyt narskuvat heidän jaloissaan. Tiinalla sääret paljastuvat risaisissa sukissa, kun hän kokoaa pumpulihameensa ja vetää Askoa mukanaan kädestä.
Poika yhä huutaa, sillä hän lapsi riepu on vasta viisivuotias.
Mutta pakkanen ei heitä sääli enemmän kuin ihmisetkään. Yhä purevammaksi se yltyy. Ohuiden riepujen läpi se pistää, pakottaa, hyytää, kohmetuttaa. Kulkijain silmäripset, Pietun hiukset ja parta ovat paksussa kuurassa. Ilma harmaammaksi käypi. Siinä on kylmää jääsauhua, joka soilta kohoaa. Metsä huurteessaan on juhlallinen ja vaikka aurinkoa on vielä joku säde lännen taivaalla, näyttäytyy vastaisella puolella täysikuu valjun kellervänä.
— ’sus siunaa! huutaa Tiina ja yhä vikkelämmin koettaa juosta.
Ja hänen mukanaan muukin joukko. Sillä pakkanen ajaa heitä takaa läpi luiden ja ytimien lentävänä viimana.
Jos et tunne puutetta, voisit heille nauraa. Sillä Pietu harppaa kuin nälistynyt koni ehyt käsi edestakaisin heiluen ja aina väliin housujaan ylös nykäisten. Tiinalla lipokkaat jaloissa lonkkuvat, jotta näkyy paljas kantapää sukan rikkeymässä, ja Asko venyy käärönä hänen käsipuolessaan. Pentti ja Tahvo pojat näyttävät paremmin tulevan toimeen. He pitävät toisiaan kädestä kiinni ja kyllä ymmärtävät, mikä arvo on nuorilla jaloilla.
Tuolla parin kilometrin takana mäen päällä istuu hankien välissä lumisena Tynkkäsen mökki. Siellä se on lyyhyllään, kuin kumarassa. Se on salon synkkien honkien juurella ja sen pienissä ikkunalaseissa viivähtävät keskipäivän auringon viime säteet. Ne niissä välkkyvät kuin majakan tuli. Nuo pienet ruudut näyttävät aivan palavan.
— O'o! Kunpa tuonne päästäisiin! vaikeroi Tiina.
— Päästään…kyllä me päästään, kun juostaan…! rohkaisee Pietu.
— Kunhan jaksaisin. Mutta minun ruumiini läpi leikkaa pakkanen kuin sahan terällä. Voi, Jesus, kuinka minua palelee! Kunpa olisi kohta ymmärretty edes painua tänne mökille. Mutta siellä kirkolla harhailtiin ja ovia turhaan kolkutettiin. Kuukausi sitten noille kirkonkylänkin ihmisrukille saarnattiin viimeisestä tuomiosta. Ja näin on nyt kylmä sydän joulunakin lähimäiselle, parkuu Tiina.