Tuo Pietun liikanimi se pelotti kirkonkylän ihmisiä avaamasta ovia
Pietun joukolle.
Tulevat sotkemaan heidän joulusiistinsä!
Kuuluu kulkusen helinä. Rovasti ajaa Juurikkalan salolle hartaushetken pitoon.
Pietu hyppää reen kannaksille. Rovastia inhottaa. Nyt se kai pudottaa syöpäläisensä hänen kaulalleen.
Hän tyrkkää kyynärpäällään Pietua pois, joka juuri pyytelee, että rovasti ottaisi heidät rekeensä Tynkkäsen mökille asti.
Pietu tuupertuu tielle, kun renkikin lyö samassa ruoskalla hevosta.
— Pietu oli äsken kovin ylpeä. Joutaa nyt palella, huutaa rovasti
Pietulle jälkeen.
Hänen sieluunsa kohoaa melkein salainen hyvityksen tunne, että näin pian Herra antoi hänelle äskeisen vihamiehensä jalkainsa astinlaudaksi!
Pietu muistaa irvistää ja ärjäisee:
— Perkele se yhdessä rovastin kanssa ajaa hartaushetken pitoon. Annappa jättää ihmiset viluun kuolemaan.