Nyt Pietu säikähti.
— Pojat! Joutuun mökkiin! Heti, muuten ämmä kuolee… tuokaa sieltä apua… tuokaa!
Pietu jää Tiinaa hoivaamaan. Hän itkee. On melkein luonnotonta, että hänkin itkee.
Pentti ja Tahvo kokevat lentää yli voimainsa. He tuupertuvat hankeen silmälleen… nousevat ylös… taas lankeavat… nousevat… taas lankeavat… ja taas nousevat… lankeavat… eivätkä enää nousekaan.
Mutta mökistä on jo nähty, mikä on kysymyksessä. Tuvan täysi ihmisiä, toiset paljain päin, juoksevat henkensä takaa apuun.
Tiina Askon ruumis sylissä vedetään kelkalla mökkiin ja miehet kantavat sinne Pentin ja Tahvon.
Askoa hierotaan lumella. Mutta ruumis on ruumis. Halkovajaan viedään poika riepujen sisässä.
Tiina toipuu. Hänen jaloistaan vedetään lipokkaita. Mutta silloin hän parkaisee kuin olisi saanut puukon piston. Miehet leikkaavat veitsellä kengät rikki.
Silloin nähdään, että varpaat seuraavat mukana. Ne ovat paleltuneet!
Tiina taas parkaisee ja pyörtyy. Pietu sanatonna vapisee ja pitää kädessään lipokasta, missä on Tiinan varpaiden riekaleita.