— Voipa sentään… voipa sentään, päivittelee Pietu.
Tiina nostetaan sänkyyn. Ja silloin putoaa kahden markan hopearaha… Pietun paitaraha… hänen puristetusta kädestään, jonka kämmenen ja sormien väliin se oli kiinni jäätynyt.
Pietu hyppää sitä ottamaan.
— Hopearaha!
Pietu katsoo arasti Tiinaan. Olisiko Tiina tämän jostain luvatta ottanut?
Mutta Tiina ei huomaa nyt mitään. Hän on tuiki väsynyt ja vain huokuu sängyssä, jossa häntä lumella hierotaan.
IV LUKU.
Rovastilla oli hartauskokouksessa rauhaton mieli. Miten lie käynyt
Pietun joukon?
Paluumatkallaan hän poikkesi Tynkkäsen mökkiin.
Täällä Tiina makasi sängyssä. Rovasti kumartui häntä katsomaan ja koetti Tiinan suonta. Ja taas kumartui ja tarkasti paleltuneita jalkateriä.