Ja häntä kauhistutti. Tässä oli edessä jotain hirveän ikävää. Sillä kyllä asia tiedoksi tulee.
Rovasti antoi Pietulle viiden markan setelin. Meni vielä lähelle
Pietua, jonka seteli oli tehnyt aivan sovinnolliseksi ja kysyi:
— Onko Pietu minulle vielä nurja?
— Eikös tuota. Eihän rovasti tykkää pahaa. Sitä kun ihminen nokkautuu, niin perkele työntää moskaa suuhun, puhuu Pietu tosissaan ja hänen silmänsä kiiluvat.
— Pyydä nyt Pietu rovastilta anteeksi! Lankea polvillesi hänen eteensä ja anteeksi pyydä, komentaa Tiina, joka on niin hyvillään siitä, että rovastin lämpöiset pehmeät kädet häntä hoitivat ja tuo hieno herra kumartui häntä kohti.
— Ämmä! sanoo Pietu ja katsoo Tiinaan kuin häpeissään.
— Pietu… Pietu! Helvettiin menet, kun et vieläkään kadu. Polvillesi,
Pietu! määrää Tiina.
— Uskaltaako rovasti antaa minulle kätensä? kysyy Pietu.
— Mitä sitten?
— Niin minä pyydän anteeksi. Rovasti ojentaa kätensä. Pietu polvillaan sanoo: