Pietu säikähdyksestä hypähti ja sikari lensi hyppysistä lattiaan, missä kieri savuten ja tulta heitellen. Pietu syleksi, polki sitä jalallaan ja sammutti. Viskasi pätkän sitten takataskuunsa.
— Mi-mitäkö tein? Enpä juuri muuta kuin puhuin pari kolme sanaa.
— Niitä sinun myrkkysanojasi? Niinhän?
— Onko niissä myrkkyä? Ei kai. Isäntä nyt ei suuttuisi minuun, vaikka sanoisin teitä kirkonvarkaaksi. Siksi viisas mies on tämän hovin isäntä. Haukkuuhan koirakin vimmatusti, mutta järkimies ei sille päätään käännä, se kun on vain koira. Mitä niistä minunkin sanoistani. Joutavaa typeryyttä vain minä haastan. Mutta pikku herrat jos suuttuvat, niin eipäs ole järkeä.
Juhmakka jo lauhtuu.
— Mistä se riita tuli?
— Isännän vehnäisistä… niistä jouluvehnäisistä… juuri niistä.
— Etkö saanut tarpeeksesi?
— En vielä tänä päivänäkään ole niistä murenta syönyt.
— Kuka ne söi?