— Hoitolan herra itse joukkoineen.
— Nyt sinä valehtelet, sen kelhu! Juhmakka polkaisi jalkaa lattiaan ja nousi seisomaan.
Eikö isäntä ole hyvä ja istu vielä pikkaraisen. Minulla on tuiki tärkeää asiaa. Ja jos sopii, niin istualta…
— No… no… istutaan. Hovilainen istuu takaisin.
— Puhu asiasi!
— Olin juuri palaamassa jouluna kirkosta, kun isäntä ajoi päälleni ja viskasi minut vasten kiviä siinä hoitolan kupeella. Tämä käsi silloin…
— No..?
— Tämä käsi silloin meni poikki. Enkä nyt pysty mihinkään työhön…
— Enpä minä sitä muista. Ja miksi tulit eteen? — Senkin työkyri! —
Lopun sanoi isäntä aivan halveksivalla äänellä.