— Manuutan… manuutan käräjiin. Kyllä koetellaan. Kolme herraa sinne vien… lukkarin… hoitolan herran… voiruhtinaan. Koetappas sielläkin ruoskia.
Juhmakkaa hävetti. Sillä pihalla oli hänen omia piikojaan. Ja ne nauroivat.
Mutta Pietu näytti pitkää nenää ja juoksi jonnekin yösijaa hakemaan.
Juhmakka viskasi kädellään nenänsä tyhjäksi ja raskain askelin kulki omalle puolelleen.
— Vai Täi-Pietun kanssa käräjöimään! Laitan miehen sian pahnaan, jos toiste tulee. Heh!
Ja sisällä kamarissaan suuren rautakirstunsa äärellä yltyi Juhmakka loisia kiroilemaan. Niistä ei saa rauhaa omassa kodissaankaan. Ne laiskottelevat, viruvat hoitolassa, elätyttävät itseään ja senkin seitsemän kertaa käräjöivät. Ovat yksin ja aina tiellä.
VI LUKU.
Juhmakan hovissa ylärakennus on varsinainen herraspuoli. Sen edessä on puutarhakin, missä on omenapuita, karviaismarja- ja kirsikkapensaita, on sireenipensaita ja herkkumansikkapenkkejä. Onpa ukko Juhmakka kokeillut siinä englantilaisten kurkkujenkin kasvattamisessa, puhumattakaan venäläisistä. Ja monta muuta, hyvin monta muuta kasvia tässä puutarhassa kasvaa.
Talvisin pidetään ylärakennus melkein kylmillään. Lämmitetään vain sen verran, että ruukkukasvit eivät kuoleudu, sillä niitä on siellä huoneissa koko paljon. Ja ukko Juhmakka on kovin kitsas puista.
Mutta nyt "uudeksi jouluksi" on koko ylärakennus herkulliseksi lämmitetty, siistitty, puhtaat liinat pantu, kaikki laitettu paraimpaan karvaan.