Ja siinä öisellä hiiloksella oli hän kuin yhteiskunnan valkoverinen mustalainen, joka ottaa tarpeensa sieltä, mistä helpoimmin saa.
Päivällä Pietu sitten nukkui. Muu joukko silloin valvoi ja haki jotain hampaansa koloon. Mutta Pietu etupäässä nukkui.
— Miksi öisin saunaa lämmität ja päivät nukut? kysyy huopamestari pistäen mustan likaisen päänsä saunan ovesta sisään.
— Täytyy öisin pitää lämmintä, jotta joukko ei palellu täällä viimoihin, vastaa Pietu ja kääntää kylkeä.
Ja Tynkkänen tyytyy siihen vastaukseen. Mutta omia puitaan hän pitää visusti silmällä ja panee niihin senkin seitsemät merkit.
Pietu ne kyllä äkkää ja nauraa niille partaansa.
Sillä hänellä on enemmän ja parempia puita kuin huopamestari raukalla.
VIII LUKU.
Vitkaan paranevat Tiinan jalat. Mutta rovastin lähettämä voide on silti erinomaista. Se vain sillä on vika, että kun Tiina sitä käsittelee, niin Pietua mielii ylönannattaa. Ja silloin ymmärtää, että voiteessa on jotain ihmiselle liian vastaista ököttiä. Koko saunan ympärys hajahtaa ja Tynkkäsen emäntä on jo pitänyt siitä puhetta miehensä kanssa. Mutta kun sauna on tuulien teiden yhtymässä ja hataranlainen, niin ei tämä outo tuoksu sentään pääse saunaan kotiutumaan. Se tulee ja menee niinkuin muutkin hyvät hajut tässä ahtaassa majassa, jonka perustus on kalliolle rakennettu.
Ei kukaan ole antanut mitään voidetta Pietun kädelle. Eikä siitä kukaan ole huolehtinut. Ei liioin itse Pietukaan. Sitä vain kääreessä kantaa sääliä herättääkseen ja näyttääkseen todistuskappaleena Juhmakan kurjuudesta. Pietussa on jo ennestään niin monta koloa ja arpea, niin monta raihnauden merkkiä, että on kuin luonnostaan tuo välinpitämättömyys.