— Pidä vain kiinni ja pidä lujasti! Mutta elä sano, että minä olen käskenyt. Sitten ne hyppäävät minun niskaani.
— Ja vievät viran, jatkoi Pietu ajatusjuoksua itsekseen.
— Elä sano… kuulethan?
— En toki. Kyllä mä tunnen, mitä ne pastorista puhuvat.
— Mitä ne puhuvat? uteli pastori kohta kiivaana.
— Sanovat, että pastori… mutta mitäpä minä niistä haastan… on kai pastori itsekin kuullut.
— On… on.
— Mahtuu maailmaan ääntä. Mutta niin auttavaista, niin kristillismielistä pappia kuin pastori ei meillä koskaan ole ollut. Tulet nälissäsi pastorin luo… tuossa on leipää… he… sanoo… tulet pyytämään rahaa lainaksi… paljonko tarvitseisit… kysyy. Semmoinen sitä pitää papin olla. Kantaa aina Kristusta käsissään. Mutta tämä rovasti…
— Pietu ei viitsi parjata.
— Viimeisellä tuomiolla minä oikein sormellani osoitan sille ylituomarille pastoria ja sanon: tuossa on mies, joka puki alastoman, joka syötti nälkäisen, joka juotti…