— Vai karkottivat tuvasta pois?
— Karkottivat.
He molemmat itkivät. Pastori viinan kyyneleitä, mutta Pietu viisaan kyyneleitä.
— Kyllä se maailma sinua hylkii, Pietu raukka.
— Hylkii… hylkii.
— Mitä aioit minulta pyytää?
— Lainaksi 10 markkaa. Tiina leipoo vehnäistä, minä myön ja siten elämme, kunnes Juhmakalta saamme. Niinhän pastorikin luulee, että saan eläkkeen.
— Ajat asiasi taitavasti, niin saat. Mutta tuo laina… no niin… ei saa tappaa ihmisiä nälkään. Tässä on raha. Osta vehnäistä, syö ja anna… anna akallesikin. Menet nyt!
Pietu lähti. Mutta pastori avasi liivinsä, sillä hän oli tukehtua.
Rasva siellä rinnassa painoi taas niin hirvittävästi sydäntä.
— Milloin tulee loppu tästäkin vaivasta? huokaa hän ja painautuu pitkäkseen.