Pertin omissakin silmissä hänen salinsa muuttui niin halvaksi ja mitättömäksi nyt Moen sitä arvostellessa. Kun olisi ollut yksikään karhun talja jossain mattona, niin kyllä kai Moe olisi toisilla silmillä huonetta katsellut!
— Minulla on vain yksinkertainen ja vaatimaton koti, pyyteli Pertti salinsa puolesta anteeksi.
Moe katsahti soittokoneeseen. Sekin nyt tuntui Pertin silmissä ikäänkuin anoisi armoa omasta kehnoudestaan Moen katseiden siihen kohdistuessa. Se, joka ennen aikoinaan oli Pertin silmissä esiintynyt ruhtinaallisena loistoesineenä, mihin hän oli tuntenut miltei kunnioitusta!
— Tehän olette naimisissa entisen rouva Halmin kanssa?
— Olen, vastasi Pertti hiukan punastuen, sillä tuo "entinen" lausuttiin erityisellä merkityksellä.
— Onko teidän rouvanne kotisalla? kysyi Moe jotain puhuakseen ja tyhjensi portterilasin pohjaan.
Pertti kohta viinurin nöyryydellä täytti Moen lasin ja lähti etsimään Annaa esitelläkseen hänet Moelle.
— Mies tuntuu olevan eilinen nousukas! tuumi Moe itsekseen Pertin mentyä ja nousi taiteilija-silmällään tarkastamaan seinätauluja.
Ne olivat venäläisiä väripainoksia eikä Moe voinut niille tehdä muuta kuin sydämensä pohjasta asti halveksien hymyillä.
— No on sitä ihmisillä makua! Tuollaisia tauluja en ripustaisi ulkohuoneenikaan seinälle.