— Oma Perttisi.
— Sano vieraillesi, että heitä ei täällä tarvita.
— Miksi?
— Siksi kun minä sanon.
— Selitä toki!
— Tule sitte heidän mentyä, niin saat tietää! vaikeroi Annan ääni sisältä.
Pertillä ei ollut muuta neuvoa kuin mennä klupiystäviään saattamaan pois. Ne siellä eteisessä jo laskettelivat keskenään pientä ivaa pitkästä odotuksesta.
— Parhaat ystävät! Elkää pahastuko, mutta nyt täytyy minun sopivampaan aikaan siirtää vieraspidot! Vaimoni makaa kuoleman kielissä huonona sairaana…
Vieraat lähtivät pois kuin jonkun korkean herran luota lähetystö, jota ei vastaanoteta. Ulkona he jo harmittelivat, että "muori" on pitänyt heitä pilkkanaan. Ja he uhosivat, että on sopivinta tehdä välit pitkiksi Albert Hagertin, tuollaisen tohvelisankarin, kanssa.
Vieraiden mentyä lähti Pertti Annan tykö raivoava suuttumus ja häpeä mielessään. Nyt pääsi hän sisälle.