Laiva jyski ja tärisi, mutta Pertti vain seisoi ja nojasi kaidepuuhun, sillä hän oli huomannut, että nuo nuoret tytöt, jotka myös olivat matkustavaisia, olivat halukkaita katselemaan hänen koreita kasvojaan, vaikka muka salaa häneltä. Eivät tytöt huomanneet, että Pertti puolella silmällään vakoili heitä.
Pertti otti itselleen luvan mennä puhuttelemaan tyttöjä. Ne olivat kolme sisarusta, jotka matkustivat Vaasaan yhden sisarensa häihin.
Pian saivat he Pertistä lystikkään puhekumppalin, joka osasi panna heidän suunsa täyteen naurua. Ja katsella Pertin silmien verhottua kiiltoa ja kiharaisen tukan koreutta oli tytöistä suorastaan nautintoa.
— Det blir tjocka igen, ennusti iltapäivällä perämies, jonka lakissa oli kellervä nauha.
Ja sumu tulikin. Laivan täytyi ankkuroida muutaman saaren kupeeseen. Tuskallista oli matkustajille siinä odotella.
Mutta Pertillä oli hauska tyttöjen parissa. Tytötkin olivat hyvin huvitetut Pertin seurasta. Heillä oli mukanaan oma eväs. Makeisia olivat he jo syöttäneet Pertille ja nyt tarjosivat ruokaakin.
— Juu, kiitoksia! Kyllä minä. Mutta minä sopisinkin neitien kanssa yksiin leipiin, puheli Pertti.
Tytöt vain nauroivat valkoiset hampaansa näkyviin.
— Te olette kaikki yhtä lystikkäitä. Voi kun teistä tulee mainioita rouvia! Onko omaa suolaamaa tämä punerva lohi, joka maistuu niin maajaalta?
— Kotona se on suolattua, vastasivat tytöt.