Pertti ei ymmärtänyt, miten hänen olisi pitänyt käyttäytyä, sillä tämä oli kerrassaan äkkirynnäkköä. Hän oli aivan hämillään. Arasti viittasi hän tavara-arkkuunsa, joka oli eteisen loukossa. Mutta siinä samassa ehätti Toivoska arkun kimppuun ja viskasi sen kartanolle, jonne pudotessaan se pahasti rämähti. Sitte hän työnsi Perttiä selästä ja synkästi kiroten survasi hänet alas rappusia. Paiskasi sitte oven lujasti lukkoon ja salpasi sisäpuolelta sen.
Pertti purasi hammastaan.
— Niin ne potkivat minua nyt ulos joka paikasta kuin koiraa. Eilen jo hyvästi, mutta tänään vielä paremmasti.
Pertti puhdisteli kasvojaan parhaan mukaan. Nosti sitte arkkunsa olkapäilleen ja lähti kävelemään satamaan. Ainoa hyvitys hänen mielessään oli, että tuossa paikassa hän on irti tästä kaupungista.
Salvattuaan oven palasi Toivoska tupaan, minkä lattialla Maiju vielä pyörtyneenä makasi. Siellä hän lankesi valtavaan itkun puuskaan, ensin jalallaan potkaistuaan Maijua. Hän oli vihasta aivan poissa suunniltaan ja itki sentähden, ettei voinut muuta tehdä.
Päästyään satamaan etsi Pertti muutaman syrjäisemmän alaslaskeumapaikan kivilaiturissa ja huuhtoi siinä naamansa niin kirkkaaksi, että hän itsekin taas ihasteli sitä pyöreässä taskupeilissään, mikä hänellä aina oli mukana. Ne olivat oikeastaan naiset, jotka alkuaan olivat havauttaneet Pertin huomaamaan kasvojensa kauneutta. Siellä ylimaassa oli ollut pappilassa kotiopettajattarena muuan hurjapää tyttökoulun käynyt neitonen, joka asiasta alkaen oli renkipojassa herättänyt itseihailun tunteet. Se yhtenään oli kehunut Pertin kiharaisia mustalaishiuksia, poskien koreaa verekkyyttä ja kulmakarvojen kaarevaa kauneutta. Pian Pertti itsekin ymmärsi, että hän omisti jotain sellaista, mitä ei ollutkaan joka pojalla. Jo tuon tyttöhoilakkeen — kotiopettajattaren — kanssa oli Pertillä ollut rakkauskohtauksia. Ja tytön herkkä Pertin ihailu oli syynä siihen, että tyttö sai pian heittää hyvästit pappilalle.
Pertti laittautui laivaan. Hyvillään hän oli, kun laivan keula irtautui laiturista kolmannen vihellyksensä jälkeen. Pertti heilautti lakkiaan lähdettäessä. Sinne ne nyt jäivät kaikki roskat!
V LUKU.
Laiva leikkasi jo täydellä koneella aukeata ulappaa ja yksi ja toinen merimerkki sivuutettiin. Sieltä keulanpuolelta ei pistänyt silmään muuta kuin aavaa vettä, majakka ja jonkun kaukana olevan saaren ohkainen haamu. Vastaiselta puolelta näkyi vielä kaupungin rannikko. Mutta se mataleni matalenemistaan, kunnes lopulta erotti vain mustan viivan, joka sekin viimein hävisi.
Pertti seisoi ja nojasi yläkannen kaidepuuhun. Siinä kannella oli myös kolme nuorta neitosta. Taisivat olla koulua käyneitä, Pohjanmaan rikkaita talonpojantyttöjä.