Nyt alkoi "majuuri" häntä lohduttaa, puheli kuin isä lapselleen pehmeällä, matalalla, mutta syvällä äänellä, missä oli tunteikas väri. Tämä oli liikuttava näky. "Majuuri" oli voittanut Pertinkin myötätuntoisuuden. Koko ihmisjoukko haudan hiljaisuudella seurasi tapausta. Nainen oli yleisesti kaupungissa tunnettu.
— Tahdotko todistaa? kysyi "majuuri".
— Tahdon.
Huoneessa humahti yleinen riemu. Rouva Halm nousi lavalle ja alkoi "todistaa", Katkonaisesti hän kertoi synneistään, joista hän nyt tahtoi päästä rauhaan. Ja niin hän kirjoitettiin tänä iltana armeijan rulliin, kuten sotilaskielellä sanottaisiin.
Rouva Halm oli innostavana esimerkkinä. Häntä seurasi monen monta "todistamaan": nuoria tyttöjä ja miehiä, ukkoja ja akkoja. Viimeisenä tuli nuori sinisilmäinen poika. Sen "todistus" oli niin lämmin ja sydämestä lähtevä. Hän oli Iivari Ilo.
Pertinkin oli tilaisuus saanut puoleensa. Iivarin esimerkki häntä rohkaisi ja Tappuran "kapteenin" arvo houkutti. Hän lähti "todistamaan". Mutta visusti hän salasi pahimmat pillomuksensa. Se oli vain ulompaa koskettava tunteiden laine, kunnianhimon suolaamana, joka hänet kuletti "todistuslavalle". Mutta niin kirjoitettiin Perttikin armeijan rulliin.
Kun Pertti palasi paikalleen, oli seppä niin ihastunut, että olisi häntä sylissään istuttanut. Viimeinkin oli hän, kauvan ongittuaan, saanut koukkuunsa kultakalan, jota hän aikoi lasiastiassa säilyttää. Nyt hän itsekin aina lujemmin voisi taistella kuudennessa käskyssä kiellettyä pahetta vastaan, joka häntä väkisinkin puoleensa kiehtoi, kiehtoi yöllä ja päivällä, nyt kun hänen kupeellaan olisi nuori mies, joka on jaksanut voittaa maailman. Kaksin on taistelu turvallisempaa.
IX LUKU.
Muutamana aamuna tämän jälkeen tapasi Pertti valuriverstaassa Iivari Ilon hyvin surullisena. Sillä Iivarin isä oli kuollut edellisenä yönä.
— Kyllä minulta nyt jäi merelle meno. Sinne olen aina halannut. Siellä saisi kulkea yhdestä satamasta toiseen, saisi nähdä aina uusia maita ja ihmisiä. Ja entäs hengittää merituulta ja laulaa reipasta merilaulua — voi, toista se olisi kuin tämä verstaan tukehduttava kuumuus ja kaikellainen kilkutus ja kalkutus! Minun luonnolleni se juuri sopisi. Minulla on sellainen levoton mieli. En tahtoisi olla yhdessä paikassa. Ja laivalla sitä saisikin ikäänkuin lentää merta pitkin aina uusiin maihin. Mutta nyt saan elävältä paistua tässä kuumuudessa. Kuollessaan kirosi isäkin tehdasta. Siitä hän olikin varma, että hän oli turmionsa saanut täältä. Eikähän se miten muuten olekaan! Täällä hänestä tehtiin juomari ja täältä hän sai kuolemantautinsa. Jos hän olisi ollut jossain terveellisemmässä toimessa, niin ei hän olisi vielä kuollut. Ja nyt minulla on niskoillani viisi nuorempaa siskoani. Ei tarvitse enää ajatellakaan merelle lähteä… Ei — ei tarvitse!…