— Eikö teillä ole ollut milloinkaan morsianta?
— Ei milloinkaan.
— Mutta lupaatteko rakastaa minua aina ja ijäti?
— Lupaan. Aina ja ijäti!
Ja lupauksensa vahvistukseksi painoi Pertti suudelman lesken huulille, joka nojautui hiljalleen Pertin rintaa vasten. Rouvan sydän tykki voimakkaasti ja riemun kyyneleet loistivat hänen silmissään.
Perttikin tuli hellälle mielelle, sillä leski antautui hänelle kuin nuori immyt sulholleen. Hän hyväili morsiantaan kuin olisi se ollut joku nuorikko, jolla on tarjottavana hänelle kaikki nuoren tytön aarteet: naisellinen hehku, immen hopeakirkas nauru ja veikeät katseet.
Pertti ui nykyisyyden riemussa. Hänellä oli nyt suuri kangaskauppa, kookas kartano, kalleita huonekaluja ja rahaa, rahaa… paljon rahaa!
— Voi sentään, miten elämä on ihana! huudahti hän morsiamelleen.
— Jos se olisi aina tällaista… Lupaathan, Pertti, yksin minua aina rakastaa?
— Aina ainoastaan sinua, Anna!