— Niin on. Äsken puhuitte, ett'ei Pertti ole tosi kristitty. Minä sanon nyt jyrkästi, että sitä hän ei ole…
Annalle tulivat kyynelet silmiin.
— Mutta me molemmat varmasti uskomme, jatkoi Tappura, että kun hän tulee naimisiin, me teemme hänestä uuden ihmisen, lujan kristityn, joka uskonsa lujuudessa on ensimäisiä meidän joukossamme. Mutta tässäkin suhteessa on hyvä, että teillä on kahle, jolla te voitte häntä sitoa itseenne. Ja sellainen kahle olisi tuo sopimuskirja. Silloinhan teillä olisi valta hänen ylitsensä. Olisitte tavallaan hänen äitinsä, hänen holhoojansa. Ajatelkaa: tuon nuoren, kokemattoman, mutta niin rakastettavan miehen holhooja, tuki ja turva.
Tappuran viime puhe vaikutti. Hän oli osannut Annan arkaan kohtaan.
— Ja sellaista tukea ja turvaa hän tarvitsee! vahvisti Tappura vielä puhettaan.
— Niin tarvitsee, huokasi Anna kyyneleet silmissään.
— Joko käsitätte?
— Minä suostun ehdotukseenne.
Tappura huokasi helpotuksesta. Hänen esityksestään ei Pertille asiasta virkattaisi mitään ennen häitä. Ja Tappura se hankki lakimiehen, joka mainitun asiakirjan kyhäsi.
Häissä esitti sitte vihkimisen toimittava pappi tuon sopimuskirjan Pertin allekirjoitettavaksi ennen vihkimistä. Annan täytyi silloin pakosta luoda silmänsä alas välttääkseen Pertin murhaavaa katsetta.