Hän oli nyt täydellisesti nöyryytetty mies. Sillä hän oli kohdannut mahtavampansa. Hän oli liian heikko sivistyksen apostoliksi näillä takalistomailla. Ja hänen aseensa, jotka seminaari hänelle antoi, kovin tylsät.
Taas tuli Hanneksen sieluun kuvitelma jättiläisestä, joka nousisi näiden pariin jostain tuntemattomasta maailmasta kädessään sivistyksen valtasoihtu. Ja kun hän sen pystyttäisi tämän pimeyden keskelle, niin varmaan se huikaisisi ja he nöyrtyen maahan lankeisivat. Mutta hän? Rengit, joiden jalat viinasta horjuvat, kantavat hänet pihalle. Ja siellä hänelle vielä annetaan nuhteet yhteisen kansan silmien alla.
Mutta ei tämä tällainen ole sivistyksen vika. Vika on siinä, että hän — sen esitaistelija — on ylen heikko nuori mies, joka ei ymmärrä arvostella asemaa eikä oikeata hetkeä. Joka lähtee tappeluita iskemään, sen pitää juuri ymmärtää se "oikea" hetki.
Samassa hänen povessaan kuiskattiin: "Mitä valitat? Onhan se sinun oma kansasi, joka sinulle hävittömäksi rupesi. Nythän näet, kuinka se on raaka ja kuinka sen raakuudessakin piilee voimaa. Ihaile sitä! Sillä kun tuon voiman suunta saadaan käännetyksi päinvastaiseen, tekee se yhtä uljaita voimannäytteitä valon ja valistuksen alalla kuin nyt pimeyden töissä. Ja kuka on ensi kerralla kohta voittoon kohonnut? Vain suurimmat onnen sylilapset, joille taistelu on leikkiä."
* * * * *
Kun opettaja oli ulos saatettu tanssituvasta, yltyi heidän remunsa siellä sisällä kahta rajummaksi. He ikäänkuin nyt vasta tunsivatkin mahtinsa ja seisovansa omalla pohjalla, kun opettajalle tuollaisen ulosmenon laittoivat. Hurjuus huippuunsa kohosi ja rohkeina heiteltiin jalkoja vimmaisessa tanssissa.
Tanssittiin, tanssittiin, tanssittiin…
Toisistaan ei välitetty, vaan jokainen eli omaa iloaan. Ei moneen, moneen vuoteen oltu pidetty näin mahtavia köyritansseja. Sillä nyt tulivat vanhemmatkin ihmiset kuin sattumalta tukulta mukaan vedetyiksi. Siellä menivät yhdessä mylläkässä isät, äidit, lapset. Tämä oli aito Noan ajan rohkeata riemua ja kirjavata syntiä.
Silloin yön sylissä, kun tuikuttavat tuijulamput väsyneesti valaisivat hyvin tomuista, harmaankeltaista ilmaa ja hikeä ja tupakan savua oli tuvassa niin runsaasti, että sitä melkein voi lapiolla lykätä, kun useampien miesten silmät viina oli pilannut ja naiset synnynnäisen ujoutensa pois viskanneet rohkeina miesten sylissä keikkuen, silloin yht'äkkiä kuului hirveä huuto, näkyi punaista verta ja mies puukko kyljessä horjahti lattiaan.
— Siinä on Maijan puolesta! kuului huuto ylinnä.