Pieni pastori punastui Hanneksen puolesta, sillä hän huomasi, että rovasti oli suuttunut.
— Tahtooko siis opettaja Kauppi, ett'ei tätä asevelvollisuuslakia kirkossa luettaisi? kysyi rovasti ja hänen silmiensä ympärykset olivat punaiset, josta pastori tiesi, että rovasti oli suuttunut.
— Kaikki se, jota uskonto ja koulu on minulle tähän asti opettanut, pakottaa minut ehdottomasti kieltämään.
— Mutta uskonto ja koulu opettaa tottelemaan esivaltaa, huomautti rovasti.
— Niin pitkälle kuin esivalta kulkee Jumalan teitä. Sen korkeampaa valtiotaitoa ei Suomi tarvitse oikeuksiaan puolustaessaan.
Rovasti huomasi joutuneensa aivan umpikujaan.
— Mutta jospa me emme ymmärrä politikkaa. Kun Bismark yhdisti Saksan yhdeksi ja lujaksi, teki hän kyllä väärin, jos lyhyillä silmillä katsotaan hänen keinojaan, mutta kuitenkin historia on nostanut hänet suurtensa Pahtheoniin ja Saksan kansa nyt jumaloi häntä toisena Kaarlo Suurena, väitteli rovasti ovelana.
— Mutta mepä emme ole taistelevalla, vaan torjuvalla puolella. Ja siinä on suuri ero. Jos me rupeamme keinotteluun ja hylkäämme rehellisen puolustuksen, niin silloin itse hyväksymme sortajan metkut ja keinot, kun kerran itsekin niitä käytämme. Heikomman ainoa puolustettava ase valtiotaidonkin puolelta on järkkymätön oikeuksiensa kiinnipitäminen. Aivan samaten kuin neito, jota vietellään, ei saa ruveta tinkimään puhtautensa kanssa. Jos hän siihen rupeaa, niin hän on voitettu.
— Herra Kaupin vertaukset ontuvat.
— Tuo jälkimäinen oli puhuttu vain asian valaisemiseksi tässä tilaisuudessa.