Nämä muistivat, että nöyryys seminarissakin oli parhain hyve ja turvautuivat siihen.
— Kun me kerran lapsille joka päivä opetamme, että esivaltaa pitää totella, niin pitää kai meidän itsemmekin, sitä totella ja puolustaa toteltavaksi, puhui ensimäinen.
— Juuri niin! vahvisti rovasti.
— Minä kannatan edellistä puhujaa, sanoi toinen.
— Ja minä kannatan sinua, puhui kolmas.
— Ja minä sinua, vakuutti neljäs.
— En osaa mitään sanoa, kun en ymmärrä näitä asioita. Juuri sentähden vääjäämättömästi olen samaa mielipidettä kuin rovastikin, puhui viides yskähdellen ja punottaen.
Tämä ryhdittömyys suututti Hannesta. Nämä on pantu kansan opettajiksi eikä heillä itselläänkään ole mitään mielipidettä maansa kalleimmassa asiassa. Hän hypähti pystöön ja puhui:
— Täällä on ratsastettu esivallalla ja että sitä on kuultava. Sen opin mukaan ei Lutherus olisi saanut koskaan nousta paavia vastaan, sillä paavi oli hänen korkein esivaltansa. Hyvät herrat, ajatelkaapa sitä!
Pastori heräsi kuin unesta, mutta rovasti aivan kalpeana änkytti: