— Herrat opettajat ja ammattitoverit! Toisetkin nousivat ylös.
— Olen kutsunut teidät luokseni asian tähden, joka on meidän kaikkien sydämellä. Kun äsken sain korkeilta viranomaisilta uuden asevelvollisuuslain sitä tarkoitusta varten, että se meidänkin kirkossa julki luettaisiin kansalle niinkuin vanha ruotsalainen sääntö määrää ja kun — rovasti muutti puhuessaan jalkaa — tästä laista on paljon kiistelty, minäkin teidät pitäjän opettajina kutsuin luokseni neuvottelemaan, sillä en vanhoille hartioilleni tahtonut ottaa yksin edesvastuuta. Teistä jokaisen pitää nyt olla mukana, jotta itsekukin piirissään asian painon kantaa ja kansalle sen selväksi tekee. Olkoon tämä kansamme onneksi! Esitän maljan paljon kärsineelle isänmaallemme. Eläköön Suomi ja sen kovia kokenut kansa!
Huudettiin "eläköön" ja lasit tyhjennettiin. Hannes vain koskematonna asetti sen takaisin tarjottimelle.
Rovasti istui ja niin tekivät toisetkin. Otettiin tupakkaa ja oltiin taas arkituulella. Sitten rovasti alotti keskustelun.
— Mutta jotta tämä asetus tulisi kirkossa niin vähän kuulumaan kuin mahdollista, ehdotan, että veli pastori lukee sen siellä saarnatuolista, hänellä kun on heikko ääni.
Pastori kalpeni ja liikahti mielenliikutuksesta tuolissaan. Opettajat katsoivat kummissaan toisiinsa.
— Niin teemme. Siten saa sen julkilukeminen heikomman merkityksenkin, kun sen lukee nuorempi pappi, puhui rovasti.
Pastorin heikkohermoiset hartiat vavahtelivat.
Rovasti meni hänen luoksensa ja pyysi toiseen huoneeseen. Siellä he kuuluivat kotvan keskustelevan.
Kun pastori palasi, oli hän tulipunainen, mutta rovasti hymyili.