Ovella toivottaessaan hyvää yötä lausui pastori:
— Sinä siis pidät, että teen jotain moitittavaa, kun luen julki kirkossa sen asevelvollisuuslain?
— Se on minun mielipiteeni.
— Lainaatko sitä kirjettäsi minulle yön ajaksi?
— Tässä on.
Pastori meni viereiseen huoneeseen. Hannes laskeutui levolle. Mutta oudossa paikassa ei hän unta saanut. Hänen silmissään pyöri vain tuo pieni pastori kärsivänä, nöyränä ja kuitenkin onnellisena. Mutta hänen onnensa on kuin vuotava vene. Se voi pettää milloin tahansa. Ja se vene oli lähtenyt ulapalle kärsimysten rannasta. Mitä tekee ihminen enää onnella sitten, kun hänen elämänsä mahla on kuiviin juossut ja aivot pilalle kuluneet?
Mutta antaa raukan nauttia — vihdoinkin. Hän ei onnelta vaadi muuta kuin varjon… joitakin uusia huonekaluja, talliinsa uuden katon ja navettaansa kestävät seinät. Ja Hannes nyt melkein katui, että hän oli kiellellyt pastoria lakia lukemasta.
Hannes kuulee viereisessä huoneessa luettavan. Hän heristää korvansa. Se on pastori, joka lukee raamattua. Kun hän on lukenut, laskeutuu hän rukoukseen. Hannes erottaa yhden ja toisen sanoista. Ja niistä ymmärtää Hannes, että pastori rukoilee Herran Jumalan neuvoa siinä vaikeassa asiassa, joka hänen toimekseen on jätetty. Ovi käypi. Se on rouva, joka tulee.
— Joko kaikki lapset nukkuvat?
— Jo nukkuvat.